- kevään 2012 oppilasvalinnat järjestetään 28.-31.5.2012 Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa
- aikataulu julkaistaan Länsiväylä-lehdessä äitienpäivänä 13.5. sekä EMOn nettisivuilla.
- valintakokeeseen EI tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Mitä valintatilaisuudessa tehdään?
Oppilasvalinnat jakautuvat kahteen vaiheeseen: info ja yksilötesti. Aikaa kannattaa varata n.1 1/2 tuntia. Ilmoittautumiskaavakkeet täytetään ennen infoa, joten paikalle tulee saapua noin kymmenen minuuttia ennen pääsykoeaikataulussa ilmoitettua kellonaikaa.
Yksilötestissä taputetaan ja lauletaan opettajan mallin mukaan erilaisia rytmejä ja melodioita “seuraa johtajaa”-periaatteella, kuunnellaan ja tunnistetaan erilaisia sävelkulkuja sekä tehdään motoriikka-harjoituksia. Lisäksi pyrkijä laulaa yhden vapaavalintaisen laulun, esim. “Paljon onnea vaan” ja antaa halutessaan soittonäytteen haluamallaan soittimella. Arviojina toimii EMOn kivoista opettajista koostuva kolmen hengen ryhmä. Vanhemmat eivät ole mukana testitilanteessa.
Mihin soittimeen tarttuisin?
EMOssa voi opiskella kaikkia länsimaisia akustisia soittimia. Niihin voi tutustua EMOn opettajien opastuksella toukokuun alussa Soitinpolulla, joka järjestetään seuraavan kerran Espoon kulttuurikeskuksessa 3.5.2012 klo 17-19. Tapahtuman soitinesittelykonsertit ovat Tapiolasalin alalämpiössä. Lisää tietoa löydät myös Pienestä soitinoppaasta (pdf). Soittokokemusta jo omaavat, yli 12-vuotiaat voivat myös hakeutua oppilaaksi pop/jazzlinja Ebeliin. Ebeli järjestää oppilasvalinnat toukokuussa 2012.
Oppilaspaikan saaminen orkesterisoittimiin on helpompaa kuin esim. kitaraan tai pianoon. Oppilaita otetaan vuosittain vaihteleva määrä vapautuville oppilaspaikoille.

