KOTIKONSERTTEJA NYT MYÖS ESPOOSSA

Espoon musiikkiopisto ja Tapiolan seurakunta ovat kehitelleet uudeksi yhteistyömuodokseen kotikonsertit, joiden avulla kerätään varoja Yhteisvastuukeräykseen. Jo aiemminkin musiikkiopiston opiskelijat ovat käyneet esiintymässä YV:n hyväksi Tapiolan kirkon "Häivähdys pyhää" lounaskonserteissa.

Espoon musiikkiopiston pianonsoiton opiskelija Mia Tillonen avasi kotikonserttien sarjan lauantaina 3. syyskuuta Laajalahdessa naapurusten järjestämissä pihajuhlissa. Hän soitti mm. Bachin, Haydnin ja Lisztin teoksia. Mia kertoi kokeneensa kotikonsertin tunnelman lämpimäksi ja kotoisaksi. "Tuntui hauskalta soittaa", hän sanoo. Opiskelija oli tyytyväinen konsertin järjestelyihin ja siihen, että hän sai palautetta heti konsertin jälkeen.

- Helsingin juhlaviikkojen ja Vantaan musiikkijuhlien järjestämät kotikonsertit ovat saaneet runsaasti kiitosta, mikä on rohkaissut meitä miettimään toteuttamistapaa oppilaittemme kanssa, kertoo Espoon musiikkiopiston pianonsoiton lehtori ja ainejohtaja Sanna Vaarni-Kemppainen. Kotikonsertit tarjoavat oivan mahdollisuuden esiintymiseen elävän yleisön edessä, jossa esiintyjä ja kuulijat ovat lähellä toisiaan. Tilaisuus on hyvin intiimi ja musiikki kaiken keskipisteenä.

Konsertin järjestelyistä vastaa isäntäperhe, joka kutsuu vieraansa. Isäntäperhe lupautuu samalla lahjoittamaan haluamansa summan Yhteisvastuukeräykseen seurakunnassaan. Myös vieraat voivat osallistua keräykseen.

- Oppilaiden kehityksen kannalta tärkeintä on esiintymiskokemuksen saaminen, isäntäperheelle on tarjolla valmis aihe kutsujen järjestämiseksi ja Yhteisvastuukeräys ja sen kohteet saavat lisää tunnettavuutta ja tukea, toteaa Tapiolan seurakunnassa keräyksestä vastaava diakoni Marja-Liisa Kiiski.

Sanna Vaarni-Kemppainen ottaa mielellään vastaan yhteydenottoja ja pyrkii muiden opettajien kanssa löytämään halukkaille isäntäperheille sopivia esiintyjiä ja musiikkia.

Lisätietoja: Sanna Vaarni-Kemppainen, Espoon musiikkiopisto

Teksti: Raimo Ilveskero ja Marja-Liisa Kiiski

Kuva: Reija Hirvonen

 

powered by eMedia